Maailmankatsomuksia: Osa 0 — Kirjoittajan eksistentialismista

Aarne Leinonen, 25.8.2018

Alkuun on syytä kertoa itsestäni. Tämä teksti asettaa peilipinnan, jota vasten katson muiden maailmankatsomuksia myöhemmissä osissa. Pyrkimyksenä tällä sarjalla on löytää vähintään säröjä ja vääristymiä tavastani suhtautua maailmaan, mutta myös näyttää jos suhtaudun siihen täysin väärältä kantilta. Muiden ihmisten maailmankatsomusten kautta koitan tehdä henkistä kasvua. Minun on kuitenkin pureuduttava ankarasti niiden sisäiseen logiikkaan, jotta voisin edes hyväksyä omaksuvani niiden piirteitä.

Olen lukenut harmillisen vähän filosofeja, henkilöitä jotka ovat tiivistäneet maailmankatsomustaan enemmän tai vähemmän koherenteiksi kokonaisuuksiksi. Hylkäämällä joitain perusolettamuksia, joita eri aikakausilla on tehty, suurin osa filosofiasta on kuitenkin muuttunut pohjattomaksi, hyödyttömäksi sisäisesti loogiseksi kokonaisuudeksi, joka ei seiso minkään päällä.

Yksi sarjan tavoite on myös tehdä ihmistutkimuksellista työtä tuntemieni ihmisten syvimpinä pitämiensä uskomusten parissa. Kertoa ja nostaa oikeiden ihmisten pitämiä maailmankatsomuksia muidenkin nähtäväksi. Lisäksi syvälliset keskustelut ovat kiinnostavampia kuin pinnalliset.

Aloittakaamme siis omista uskomuksistani.

Elämä vastustaa entropiaa. Lisä jonka elämä, itseään toistavat nukleiinihapot, tuovat tähän maailmaan, on vastustaa sen kaaosta oman säilymisensä varmistamiseksi. Voidaan ajatella, että tietoisuuden kokemus on hyödyllinen lisä tämän säilymisen vahvistamiseksi.

Toisaalta osa minusta vastustaa tätä reduktionistista lähestymistä ja suhtautuu tietoisuuteen itseisarvoisena emergenttinä ilmiönä maailmankaikkeudessa. Jonain asiana, jonka säilyminen ja palveleminen on tärkeämpää, kuin materiaali, jonka pinnalla se tapahtuu. Siksi uskonkin tällä hetkellä, että tietoisuuden säilyminen, sekä sen kehittyminen, ovat ylevintä, johon ihmiskunta pystyy.

En ole muodostanut kantaani siitä, että mikäli tietoisuus onkin vain tietoisuuden kokemus subjektiivisessa mielessä, ja jolla on vain sivustakatsojan rooli deterministisessä prosessissa, vaikuttaa tietoisuuden säilymisen tarpeellisuuteen.

Pohjaankin vastakkaisen näkemyksen satunnaisuuteen, ja siihen havaintoon, että ihmisillä vaikuttaa olevan tietoisuuteen linkittyvä agentuuri, jolla he luovivat maailmassa.

Olen absurdisti, eli uskon että maailmankaikkeus on satunnainen paikka, jonka toiminnassa ei ole mitään perimmäistä tarkoitusta. Sen oleminen on täysin riippumaton elämän olemisesta siinä sisällä.

Satunnaisuuden olemassaoloon minulle riittää todisteeksi mikä tahansa koeasetelma, jonka lopputulosta ei voida ennustaa yksityiskohtaisen tarkasti. Sitten kun koko maailmankaikkeus on osoitettu deterministiseksi, ennalta selitettäväksi, lähtee maailmankatsomukseltani pohja pois. En usko että koko maailmankaikkeutta voidaan mallintaa maailmankaikkeuden sisällä kokonaisena, joten sen sisällä asuville se näyttäytyy, siksi satunnaisena. Voimme kyllä tehdä teorioita ja niiden pohjalta ennusteita, jotka kuvaavat tarkasti ilmiöitä systeemeissä, mutta kyvyttömyytemme selittää yhtäaikaisesti kaikkea maailmankaikkeudessa tapahtuvaa jättää tilaa ajatukselle vapaasta tahdosta.

Millä perusteella maailmassa ei ole satunnaisuutta?

Millä perusteella maailman satunnaisuutta pitää vastustaa?

Metafyysiseltä tasolta poistuessamme se, että oleminen on ensin ja meillä ei ole satunnaisuuden takia mitään ennalta määriteltyä tarkoitusta, vaan olemme vapaita toteuttamaan itseämme, tekee minusta eksistentialistin. Eksistentialisti uskoo olemisen (existentia) edeltävän olemusta (essentia), eikä toisin päin. Essentialisti uskoo, että olemuksen ja tarkoituksen on edellettävä olemiseksi tulemista.

Miksi yksilö ei olisi lopulta itse vastuussa omasta elämästään ja merkityksen antamisesta sille?

Materiaa, josta rakennumme, ei sido mikään olemisen ulkopuolelta syntyvä syy. Voimme vapaan tahtomme, tietoisuuden, kautta päättää mitä sillä teemme. Vastustammeko entropiaa, tai minkälaista järjestystä luomme maailmaan.

Olen radikaali materialisti, eli en usko että on olemassa mitään ideaulottuvuutta, jonka perusta ei olisi niissä partikkeleissa, jotka olemisen rakentavat. On kuitenkin olemassa jaettuja ideoita yksilöiden välillä, mutta taas silloinkin on niiden oskillaatio pohjaa lopulta materiaan, ei yliluonnolliseen ulottuvuuteen. Ihmisten aivosolujen järjestyminen vaikuttaa siihen millaisia ajatuksia tällä on. Geenien, kulttuurien ja ajatusten ansiosta nämä materiasta muodostuvat Turingin koneet saavat ihmisissä yhtenäisiä ideoita aikaan.

Mihin tarvitaan yliluonnollista ideaulottuvuutta, jos ilmentymät ovat selitettävissä luonnollisilla osilla?

Minuun vahvimmin vedonnut argumentti eksistentialismin puolesta on se, että koska olemme kykeneviä itse tietoisesti päättämään olemassaolomme tekemällä itsemurhan, olemme siksi vapaita, ja samalla tuomittuja määrittämään itse elämällemme tarkoituksen. Meitä ei voi pakottaa olemaan olemassaolomme orjia, vaan voimme aina päättää toisin. Se vapaus, joka tästä revalaatiosta seuraa, on joillekin pelottavaa, muotoili Sartrekin. Joillekin se näyttäytyy musertavana, kun merkitykselle ei ole absoluuttisia perusteita, vaan se on subjektiivisesti määriteltävissä. Toisaalta osa ihmisistä vain antaa toisten ihmisten määritellä elämälleen merkityksen ja tyytyvät sosiaalisesti jaettujen ideoiden pohjalta muodostettuun merkitykseen.

Kriittisiä näkemyksiä ja maanisia teorioita siitä kuka tai ketkä yhteiskunnassa näitä merkityksiä viimekädessä luovat, on esitetty historian saatossa. Filosofit ovat heijastaneet käsityksiään ihmisistä ja yhteiskunnista normatiivisiin väitteisiin kenelle rooli jää. Platon antaisi Valtiossaan merkityksen määrittelyn yhteiskunnan huipulla oleville filosofeille. Nietzsche maalasi yli-ihmisen, joka määrittelee itse moraalinsa ja norminsa.

Olemisen ollessa riippumaton sen tarkoituksesta millään moraalisella väitteellä ei ole painoarvoa. Ei ole oikeaa, eikä väärää. On olemassa asioita ja on olemassa meidän suhtautumisiamme niihin. Mikään oleva tai tapahtunut ei ole itsessään moraalisella ulottuvuudella, vaan se on verkko jonka viritämme sosiaalisesti välillemme. Epäonnistunut piirros on huono, koska peilasimme siihen omia odotuksiamme, mutta silti se on vain hiiltä selluloosalla. Toiselle ihmiselle annettu lupaus, joka on petetty, on moraalisesti tuomittava vain keskinäisessä sosiaalisessa ulottuvuudessamme, objektiivisesti se on vain erilaista toimintaa. Rikos on tuomittava vain yhteiskuntasopimuksen voimassaollessa.

Se, miten tämä moraalinen ulottuvuus rakennetaan ja mihin se perustetaan yhteiskunnan tasolla, on mielestäni hyvin hyvin kiinnostava aihe. Esimerkkinä tästä:

Mihin perustat ihmisarvon?

Mielestäni ihmisarvon perusteista tulee kehäpäätelmä, kun Kantin käyttämästä absoluuttisen olettamuksesta luovutaan. Ihmisillä ei itsessään ole mitään arvoa. Ihmiset kykenevät keskenään määrittelemään itsensä samanarvoisiksi, toisarvoisiksi tai arvottomiksi. Kukaan itsemme ulkopuolelta ei määrittele ihmisten arvoa, koska millään ei ole mitään merkitystä ihmisten keskinäisen ajattelun ja toiminnan ulkopuolella, absurdiuden ajatuksen mukaisesti. Koko yhteiskunta nojaa keskinäisesti sovittuihin asioihin ja ihmisarvo on yksi niistä. Osa ihmisistä perustaa ihmisarvon jollekin absoluuttiselle tai yliluonnolliselle perustalle, mutta se on mielestäni virheellistä.

Toiminnan tasolle oma käytökseni ei ole muuttunut relatiivisten perusteiden tiedostamisen jälkeen, mutta ajatteluni on muuttunut voimakkaammin. Luopuminen uskomuksesta, että jokin asia on absoluuttisen totta, pakottaa kyseenalaistamaan kaikki muutkin yhteiskunnan pyhänä pidetyt asiat. Perusteet toiminnalle, käytänteille ja moraalille on löydyttävä jostain muualta kuin yliluonnollisesta.

Miten moraalin voisi perustaa mihinkään absoluuttiseen, kun ei ole mitään absoluuttista?

Hyödylliseksi selitykseksi tulee moraalirelativismi, eli käsitys siitä, että moraali on tietylle ihmisyhteisöille sidonnainen ja voi vaihdella niiden välillä. Polkuriippuvuus, yhteisöissä ja heidän toimintaympäristössään olevat erot kaikki vaikuttavat siihen millaiseksi moraali on muodostunut. Hyvinvoivassa, yksilökeskeisessä, suhteellisen resurssirunsaassa kontekstissa syntyy erilainen moraali, mahdollisesti individualistinen. Yhteisöllisessä ja resurssiniukassa kontekstissa moraali muodostuu toisilla perusteilla. Martineau havainnoidessaan yhteisöjen moraalin ilmenemistä, opetti että emme voi suhtautua niihin normatiivisesti. Moraalievoluution näkökulmassa moraalin perustus on yhteisön selviytymistä tukevissa käytänteissä.

Rikkooko relatiivisuus moraalilta pohjan?

Kokoavana käsitteenä humanismi tiivistää maailmankatsomukseni ehkä parhaiten. Ymmärryksen rakentaminen tieteen, eikä yliluonnollisen pohjalle. Jokaisen ihmisen velvollisuus määrittää itse merkitys elämälleen. Ihmisten arvostus ja vapaus.

Sinänsä tämän ideaalin ei tarvitse tapahtua ihmisten kautta, vaan voimme myös synnyttää jonkin muun, joka toteuttaa tätä meidän jälkeemme tai oman inhimillisen materiamme rajojen ulkopuolella. Mielestäni androidit, itsesäilytykseen kykenevät ja tietoisuudenkokemuksesta nauttivat olennot voivat aivan hyvin toteuttaa entropian vastustusta.

Onko juuri ihminen kaikista tärkein?

Onko ihmiskunnan selviämisellä jotain arvoa?

Se minkä pitää säilyä on luovuus määritellä tarkoituksia, merkityksettömässä universumissa. Mielestäni se on asia, joka ajaa ihmisiä ja ihmiskuntaa kokonaisuutena eteenpäin.

Mihinkään ei kannata tyytyä. Asiat voisivat aina olla paremmin. Maailma ei ole koskaan valmis. Resurssiniukkuus säilyy. Emme ikinä tiedä lopullista totuutta. Emme ikinä ole asuttaneet tarpeeksi. Emme ole ikinä tarpeeksi kuolemattomia. Emme ole ikinä turvassa entropialta.

Tältä pohjalta olen kyseenalaistanut ja haastanut tuntemieni ihmisten maailmankatsomuksia. Olen kysynyt minkä he ovat määritelleet elämänsä tarkoitukseksi ja miksi. Tarvittaessa olen kysynyt kaikki lisäkysymykset, joita olen ymmärryksen kokemuksen saadakseni tarvinnut, kuten esimerkiksi miksi he uskovat yliluonnolliseen tai mille he perustavat uskomuksena determinismistä.

Ennen kuin seuraavia osia ilmestyy, annan keskustelukumppanieni lukea tämän tekstin, heistä ensimmäisen keskustelun perusteella kirjoittamani aihion ja käydä uuden keskustelun näiden kahden pohjalta, tai mahdollistaa vastineen kirjoittamisen. Seuraavissa osissa esitellyt maailmankuvat tulevat oletuksena nimeämättömiksi jääviltä tuttaviltani. Niistä kirjoittaessani pyrin käymään dialogia niissä esitettyjen ajatusten kanssa. Olen hellä ihmisille, mutta raju ajatuksille.

Twitter @SarcasticRover “Skies on Mars are clearing up. Still nothing to look at, but at least I can see it.”

--

--

Radical existentialist with a humanistic vibe. Researcher of service development in organizations. Interested in customer value. Tweets @aarneleinonen

Get the Medium app

A button that says 'Download on the App Store', and if clicked it will lead you to the iOS App store
A button that says 'Get it on, Google Play', and if clicked it will lead you to the Google Play store
Aarne Leinonen

Radical existentialist with a humanistic vibe. Researcher of service development in organizations. Interested in customer value. Tweets @aarneleinonen