Maailmankatsomuksia: Osa 1 — Kuolemanpelosta uskovaiseksi

Teuvo on suomalainen 25–30 vuotias mies, korkeasti koulutettu ja avioliitossa. Kun hänen kanssaan keskustelee syvällisistä asioista, käy kenelle tahansa nopeasti ilmi, että Teuvon maailmankatsomusta määrittelee paljolti kristillinen usko. Mutta mielestäni tämä on vain ilmentymä jollekin, joka kumpuaa syvemmältä ja määrittää minun ja Teuvon maailmankatsomusten eroa.

Mikä oli saanut hänet uskomaan?

Kaikki muut kysymykset kiertävät kehää hänelle pyhän kirjan opetusten ja kristillisestä perinteestä omaksuttujen vastausten kanssa. En tullut niinkään kuulemaan tai kyseenalaistamaan hänen maailmankatsomuksensa sisäistä logiikkaa, vaikkakin kiinnostavaa sekin, vaan olen enemmän kiinnostunut siitä millä perusteella hän on sen valinnut ja mitä se saa aikaan. Miten perustelemme maailmankuvamme jos sitä meiltä kysytään?

Keskustelemme merkityksestä.

Teuvon mielestä, jotta asioilla ja teoilla on merkitystä, niillä on oltava merkitystä ikuisuuteen. Ihmisten ja ihmiskunnan elämä tässä universumissa on merkityksetön, jos se on vain pätkä tietä, joka alkaa tyhjästä ja loppuu tyhjään. Se että antamamme merkitys tilanteille, kuten tälle Teuvon ja minun kävelylle rannalla, olisi rajoittunut vain yhteen hetkeen aika-paikka-avaruudessa tarkoittaisi, että sillä ei pohjimmiltaan olisi mitään väliä. Se olisi vain yksi katoava järjestys atomeille. Teuvon mielestä jokaisen hetken on pysyttävä ikuisesti neljännessä ulottuvuudessa (aika) tai muuten se olisi merkityksetön. Hänelle uskomus taivaasta, iänkaikkisesta elämästä ja jumalasta on tämän merkityksen kiintopiste.

Keskustelemme ranskalaisista elokuvista, joissa onni on hetkellistä ja kauneus katkeransuloinen häivähdys. Eivätkö ilo ja onni ole arvokkaita juuri katoavaisuutensa vuoksi? Eikö asioista elämässämme tule merkityksellisempiä, jos ne ovat rajattuja hetkeen, jota ei voi toistaa? Teuvo kertoo ymmärtävänsä katkeransuloista kauneutta, mutta hänelle on olemassa parempaa: absoluuttista hyvää.

Teuvolle absoluuttisen ainoa vaihtoehto on nihilismi. Vain nihilismi, täysi merkityksettömyys, on loogisesti yhtä pitävä kuin absoluuttisesti määräytyvä merkitys. Teuvo kertoo hahmottavansa tilannetta kierkegaardilaisen eksistentialimin silmin. Kierkegaard, myöhempien eksistentialistien tavoin, otti lähtökohdaksi merkityksettömyyden, mutta hänen filosofiansa mukaan ainoa keino välttää nihilismi on ottaa uskon hyppy, eli yksilön ottaa maailmankuvansa perustaksi oletus absoluuttisen olemassaolosta. Ja näin Teuvo asian itsellensä hahmotti, hän on mennyt vastakkaiseen laitaan, toiseen loogisesti kestävään ääripäähän nihilismin ja absoluuttisen janalla. Hänen ajattelunsa on muotoutunut Lauri Kemppaisen kirjan Rukoileva kädellinen kautta, jossa nämä kaksi esitetään vastakkaisina.

Teuvo tietää ja tuntee ihmisiä, jotka tästä olettamuksesta huolimatta kertovat hänelle kokevansa elämänsä merkitykselliseksi. Toivon, että Teuvo lukee myöhempiä osia maailmankatsomusten sarjasta, ymmärtääkseen miten muut ihmiset selviävät ja pallottelevat absoluuttisen ja nihilismin välillä.

Teuvon omalle elämälle luo merkityksen “rakkauden verkosto”. Rakastetuksi tuleminen ja rakkauden tarjoaminen toisille ihmisille sen kaikissa muodoissa. Ihmiset luovat siis toisilleen merkitystä ja merkitys syntyy näiden sosiaalisten kohtaamisten kautta. Kiinnostavasti hänen mukaansa tällä “rakkauden verkostollakin” pitää olla absoluuttinen alkuvirittäjä, joka tässä tapauksessa on kristillinen jumala, koska ilman sitä, verkosto romahtaisi ja menettäisi merkityksensä.

Eräs uskoon tulemisen merkittävä tekijänä oli tämä saatu kokemus alkuvirittäjästä. Se tuli Teuvolle kristillisen rakkauden kaksoiskäskyn muodossa rippikoulussa. Kristillisestä jumalasta alkava ketju loi hänelle merkityksen ja hän kokee, että se virittää lopunkin verkoston. Myös anteeksianto ja armo olivat tekijöitä, jotka vaikuttivat kristillisen uskonnon omaksumiseen. Teuvo kuuli esimerkiksi saavansa anteeksi jonkin teon, jonka oli tehnyt aiemmin.

Kun puhumme suoraan, niin Teuvo kertoo, että ensimmäisen sysäksen uskontojen suuntaan hän kuitenkin sai kuolemanpelon kautta. Ajatus äärettömyydestä, tyhjyydestä ja kadotuksesta pelotti. Lapsena hän näki piirretyn, jossa oli kuvattu manala ja se jätti häneen jäljen, kuvitti hänen pelkonsa. Sen jälkeen hän alkoi miettimään mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen ja halusi valita jonkin positiivisemman vaihtoehdon.

Se, että “raukeaisimme kuollessamme tyhjiin” on hänelle kestämätön ajatus. Hän ei halua ajatellakaan, mitä se voisi merkitä ympäröivän maailman kannalta. Mikä kaikki menettäisikään yhteiskunnassamme merkityksensä, jos niillä ei olisi absoluuttista perustaa. “Mistä osasista ihmiskunnan voisi rakentaa, jossa olisi yhtä paljon merkitystä kuin tällä jossa nyt olemme?” hän kysyy.

Ikään kuin Teuvolla olisi defenssi, halu olla katsomatta kuiluun, olla ajattelematta asiaa. Hän pelkää sitä, että ajattelemalla niin, kaikki katoaa ja millään ei ole merkitystä. Hän on valinnut uskoa toisin. Se tuo hänelle turvaa. Virittää hänen maailmansa. Tarjoaa ulkoisen kiintopisteen, jonka varaan voi rakentaa.

Mietin, että tämä turva ei ole ainakaan mitään järjellistä. Ikään kuin uskonto suojelisi Teuvoa tunteen tasolla nihilismiltä.

“Tää ei riitä mulle — tää 87 vuotta”,

Teuvo sanoo myöhemmin ja viittaa suomalaisen miehen tilastollinen elinajanodotteeseen (ja terveellisten elintapojensa lisäämään 10 vuoteen). Hän ei kuitenkaan halua elää ikuisesti luonnollisessa maailmassa — ajatus josta olemme keskustelleet, kun ikuista elämää tavoittelevasta venäläisestä biohakkerista uutisoitiin. Teuvon mielestä äärellisessä ajassa tulisi koettua kuitenkin kaikki ja siksi ikuinen elämä luonnollisessa maailmassa ei kiinnosta. Turtuisimme siihen mitä voimme tehdä tai kokea. Hänen mukaansa vain jumala on niin luova, että uutta kokemista taivaassa riittäisi.

Kohtelemme siis maailmaa eri tavoin. Minä ajattelen, että kaaoksessa järjestyksen luomiseen, entropian vastustamiseen, menee ikuisuus itsessään. Joitain tavoitteita ei voi saavuttaa, mutta niitä kannattaa edistää. Samaa mieltä olen siitä, että ihmismieli pysyy kiinnostuneena jostakin vain rajallisen ajan. Mielekkyys vähenee kun kokemukset alkavat toistaa itseään. En kuitenkaan haikaile minnekään ikuiseen ärsyketulvaan. Myös rajallisessa ajassa kerätyistä kokemuksista saa merkitystä.

Keskustelemme uskosta myös vedonlyönnin näkökulmasta. “Vaihtoehtona on olla pelaamatta ja tyytyä elämän rajallisuuteen tai sitten voi laittaa all-in sille, että iänkaikkinen elämä on olemassa. En sinänsä häviä mitään uskomalla”, hän järkeilee. Tämä on Pascalin vedonlyöntinä tunnettu peliteoreettinen argumentti uskomisen puolesta.

Pascalin vedonlyönti ei ole kuitenkaan niin selkeä kuin ensisilmäyksellä vaikuttaa. Se että ottaisimme ajattelumme lähtökohdaksi uskon absoluuttisen olemassaoloon muuttaa käytöstämme ja sitä minkä koemme merkitykselliseksi. Usko yliluonnolliseen voi esimerkiksi häiritä kykyämme havaita ja vaikuttaa luonnolliseen maailmaan. Se voi johtaa merkityksettömyyteen oman elämämme aikana, kun merkityksen ajatellaan syntyvän jossain ulkopuolella.

Minulle vahvin peruste vastustaa uskontoja, ajatuksia yliluonnollisesta maailmasta, on tappaminen uskonnon vaikuttimen alaisena. Se, että emme pysty tyytymään jakamaan luonnollista maailmaa toistemme kanssa, johtaa siihen että yliluonnollisen maailman kuvitelmista johtuen saatamme evätä toisilta mahdollisuutta nauttia luonnollisesta maailmasta. Muut tappamista lievemmät tavat rajoittaa toisten ihmisten vapautta tehdä luonnollisessa maailmassa mitä huvittaa, kuuluvat tähän samaan kategoriaan.

Tämä vaarattomana esiintyvä valinta uskoa yliluonnolliseen omaa sellaiset ulkoisvaikutukset ihmiskunnan toimintaan, että en näe sen olevan täysin nollapanoksinen. Muihin ihmisiin vaikuttavat teot, kuten lainsäädäntö siitä, mitä toiset ihmiset saavat tehdä luonnollisessa maailmassa oman yliluonnollisen uskon vuoksi, ovan ensisijainen kustannus. Globaali yhteistyö vaikeutuu mikäli ihmisillä on uskomuksia pyhästä. Näistä syistä koen, että ihmiskunnalla on tarve maallistua, hakea yhteistä luonnollisesta maailmasta.

Toissijaisena kustannuksena voidaan pitää uskon harjoittamiseen kulunutta aikaa ja resursseja, jotka olisi voinut käyttää luonnollisen maailman parantamiseen. Toisaalta uskontojen ulkoisvaikutukset voivat olla myös positiivisia ja toissijaiset “kustannukset” luovat merkitystä uskovan yksilön elämälle. Uskontojen harjoittamisella on todettu sosiologiassa olevan mm. yhteisön koheesiota ylläpitävä vaikutus.

Maailmankatsomuksen taustalla olevien syiden lisäksi sivusimme myös maailmankatsomuksen vaikutusta elämän valintoihin ja tekoihin.

Teuvo hahmottaa uskomista pääosin kahden piirteen kautta: Ensinnäkin on uskottavien asioiden totuusarvo, jota hän kristinuskon jumalan tapauksessa “pitää todennäköisenä” ja toiseksi on sen mukainen toiminta, johon hän kertoo pyrkivänsä.

Istuessamme ruokailemaan, Teuvo teki ruokarukouksen. Huomaan sen ja kysyn miksi. Hänelle se merkitsi pysähtymistä helposti itsestään selvyytenä otettavan ruuan äärellä, ja tulla tietoiseksi kaikesta, joka on vaadittu tämän ruuan tuottamiseen. Voi ajatella nautaa, josta pihvi on tehty, maatalousyrittäjää, joka on karjan kasvattanut, ravintolahenkilökuntaa, joka sen on valmistanut. Tässäkin on Teuvon mukaan ihmistä suurempi systeemi, jonka hän ei usko syntyneen ilman jotain yliluonnollista ohjausta.

Kysyn pitäisikö tällä perusteella myös vaikka metrosysteemille tai mille tahansa muulle ihmisten tuottamalle systeemille antaa rukous kun niitä käyttää. Teuvon mukaan, kyllä, mutta niille ei ole kehittynyt samanlaista riittiä kuin ruokarukous.

Teuvo hahmottaa ihmiset luonnollista ilmentymäänsä kyvyttömämpinä. Himpun yksinkertaisempina, jotka tarvitsevat yliluonnollista johdatusta tekoihinsa, kuten paremman yhteiskunnan järjestämiseen. Ihmiskäsityksemme poikkeavat siis perjaatteen tasolla yllättävän paljon, ja sillä on vaikutusta siihen, miten suhtaudumme ihmisen toimijuuteen tässä maailmassa.

Olimme yhtä mieltä siitä että moraalit ja lait ovat eri asioita. Hän kertoi hahmottavansa moraalinormeja absoluuttisina. Näiden absoluuttisten ja synnynnäisten, jokaisen sisimmässään tuntemien moraalinormien rima on korkealla, mutta koska ihmisinä emme pysty, tai olosuhteista johtuen näitä normeja ei voi aina noudattaa, hänen uskontonsa sisällön vuoksi hän saa rikkomukset niistä anteeksi.

Ihmisten olisi kuitenkin noudatettava näitä pyhän kirjan kansiin tallennettuja ohjeita, kuten yksiavioisuus, jotka ovat Teuvon mukaan universaaleja tuntemuksia ihmisille. Teuvo uskoo, että moniavioiset yhteisöt “kärsivät siitä ihan käytännössä elämässään”, koska eivät mene turvallisen ohjeen mukaan. Hän vertaa moraalikoodistoa vastaan toimimista punaisia valoja päin ajamiseen: “Kannattaa ajaa kun valo on vihreä, jos ajaa päin punaisia voi sattua. Jos joku yhteisö on keskenään sopinut, että täällä voi ajaa päin punaisia, niin välillä tulee kolareita, mutta voi mennä monta viikkoa ettei käy mitään ja välillä voi päästä vähän nopeamminkin.”

Teuvo tuntuu ymmärtävän, että on tilanteita, joissa hyvänä pidetyt ohjenuorat eivät välttämättä ole optimeja, mutta pitää silti kiinni ajatuksesta että voi olla olemassa absoluuttisesti oikeita ohjeita. Väitän, että analogia moraalinormien ja liikennesääntöjen välillä ei ole hyvä, koska “autokolari” moniavioisessa suhteessa on subjektiivinen tuntemus, johon ihminen suhtautuu eritavalla kuin yksiavioisessa kontekstissa. Ihmiset pystyvät keskenään määrittämään mikä on oikein ja mikä on väärin. Mielestäni ihmisiä ohjaavat vähemmän biologinen keho ja muuttumattomat geneettiset seikat, kuin Teuvo ajattelee. Hidaste moraalisääntöjen muuttumiselle on ennemmin sosiaalisessa kontekstissa. Ihmiskunnalla kestää pidempään määrittää mikä on oikein ja mikä väärin tuntemuksen tasolla, kuin päättää mitkä ovat kulloisetkin liikennesäännöt objektiivisesti tarkastellen liikenneonnettomuustilastoja.

Kysymys ihmisarvon määräytymisestä sai meidät Teuvon kanssa oikeastaan ensimmäisen kerran juttelemaan syvällisempiä. Teuvon mielestä ihmisarvo tulee yksilölle heti, kun on kasassa kaikki tarvittava uuden ihmisen syntymiseen johtavaan ketjuun. Tämä tarkoittaa sitä, että hedelmöittynyt munasolu on jo ihminen siinä merkityksessä, että sille kuuluu kaikki ihmisoikeudet. Teuvon kanta aborttiin on täten kielteinen. Hänen mielestään se on aiemmin mainitun absoluuttisen moraalin vastaista ja abortti vastaa toisen ihmisen tappamista. Meillä on velvollisuus tukea uuden ihmisen kehittymistä kaikin keinoin. Kysyin, mitä tämä tarkoittaa teknologian kehittymisen suhteen, esimerkiksi siinä vaiheessa kun kykenemme synnyttämään ihmiselämää kokonaan meidän luonnollisten kehojemme ulkopuolella tai jos voimme siirtää abortoitavan alkion jonkun toisen kohtuun. Onko kaikki alkiot sitten kasvatettava loppuun asti? Hänen mielestään kyllä, vaikka teknologinen kehitys ei olekkaan ollun hänen ratkaisunsa tähän. Kantasoluista keskustellessamme, hän vaikutti huojentuneelta, koska oli kuullut että kantasoluja saa nykyisin myös muualta kuin tarkoitukseen tehdyistä alkioista. Hän ei seisoisi ihmisten parantamisen tiellä pitäytyessään kannassaan alkioiden ihmisoikeuksiin.

Teuvon kannat näihin muutamaan yksilöiden toimintaa määrittävään ja yhteiskunnallisesti kiinnostavaan aiheeseen (moniavioisuus, abortti, kantasolut) perustuvat siis ajatukseen siitä, että ihmiselämän arvo määräytyy absoluuttisena ulkopuolelta ja lisäksi on olemassa absoluuttisen oikeita tapoja toimia.

Kirjoitus perustuu useampaan käymääni keskusteluun Teuvon kanssa ja tämän tekstivedosten kautta käytyyn ajatusten vaihtoon. Teuvon tavoin, muutkin maailmankatsomuksia-sarjassani esiintyvät ihmiset ovat voineet valita oman nimensä sijaan esiintyvänsä toisella nimellä.

Tämä on ensimmäinen osa ihmisten maailmankuvia käsittelevässä sarjassa. Lue aikaisempi osa, jossa koitan tiivistää omaani pohjustuksena tuleville tarkasteluille: Maailmankatsomuksia: Osa 0 — Kirjoittajan eksistentialismista

Aarne Leinonen
12.11.2018

--

--

Radical existentialist with a humanistic vibe. Researcher of service development in organizations. Interested in customer value. Tweets @aarneleinonen

Get the Medium app

A button that says 'Download on the App Store', and if clicked it will lead you to the iOS App store
A button that says 'Get it on, Google Play', and if clicked it will lead you to the Google Play store
Aarne Leinonen

Radical existentialist with a humanistic vibe. Researcher of service development in organizations. Interested in customer value. Tweets @aarneleinonen